Operaatio Avoin Ovi ry

Operaatio Avoin Ovi ry on kristilliseltä pohjalta toimiva, yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys.

Yleistä

Järjestömme toiminta alkoi pienestä, yksityisten ihmisten halusta toimittaa ruoka-apua puutteessa oleville lähimmäisille Lahdessa vuonna 2002. Avun jakamisen vakiintumisen ja laajentumisen myötä päädyimme rekisteröimään yhteisömme yhdistykseksi vuonna 2013 ja nimeksi muodostui nykyinen Operaatio Avoin Ovi ry.

Työmme kautta kohtaamme ihmisiä, joita elämä on koetellut monilla eri tavoilla, jotka kärsivät esimerkiksi taloudellisista vaikeuksista, sairauksista tai yksinäisyydestä. Näiden kaikkien ihmisten kohtalot puhuttavat syvästi kristillisiä arvojamme, jonka vuoksi olemmekin sitoutuneet auttamaan ja tukemaan kaikkia apua tarvitsevia. Toimintaamme voi kutsua myös yhteisvastuullisuudeksi.

Tarkoitus ja toiminta

Työn keskeisin tehtävä on koordinoida ja kutsua yhteistyöhön eri kirkkokuntien, yhteisöjen ja järjjestöjen toimijoita, joissa ruuanjakoa tehdään. Nykyisin mukana olevat toimijat jakavat Operaatio Avoimen Oven varastolta noudettuja tuotteita Päijät-Hämeen alueelle n. 350 vapaaehtoisen voimin.

Yhdistyksen nimi Avoin Ovi, viestii ensisijaisesti työmme perustaa, eli Jeesusta Kristusta, joka on avannut oven kaikille halukkaille Jumalan yhteyteen. Yhdistyksemme slogan onkin "Kulkea Jumalan rakkaudessa, sitä jakaen".

Haluamme kohdata ihmisiä silloin, kun olosuhteet eivät ole kohdelleet hyvin, sekä jakaa ruoka-apua silloin, kun yhteiskunnalliset tuet ovat riittämättömiä, tai kyky päästä niiden pariin on jostain syystä heikentynyt. Osattomuuden, köyhyyden ja ulkopuolelle jäämisen vastapainona haluamme tehdä hyvää ja jakaa lahjaksi saamamme tuotteet. Tämä on tapamme toteuttaa Jeesuksen sanoja: "Kaiken minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet Minulle".

Silta lahjoittajien ja avustajien välissä

Yhdistyksemme on silta hyväntekeväisyyttä tekevien yritysten ja yhteistyökumppaneidemme välillä. Merkittävä osa toimintaamme on kerätä ja varastoida kylmävarastoomme eri yritysten lahjoittamia avustuksia ja välittää ne ruuan jakajille, jotka puolestaan antavat ne eteenpäin apua tarvitseville ihmisille. Yhdistyksessämme työskentelee joukko vapaaehtoisia joita yhdistää lähimmäisenrakkaus.

Operaatio Avoin Ovi numeroina

Yhdistyksemme perustuu vapaaehtoisten työhön! Varastollamme työskenteleekin noin 25 ihmistä vaihtuvissa vuoroissa. Lisäksi kuljetuksiamme hoitaa 10 ihmisen vapaaehtoisten tiimi kolmella autolla.

Kiitos lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille!